11/2020

Nettisivujen uudelleen rakennus

Sivumme on kaapattu ja joudumme rakentamaan sivut kokonaan uudelleen. Pahoittelut sivujen keskeneräisyydestä, pyrimme saamaan sivut täyspainoisesti toimintaan mahdollisimman pian! Facebook-sivuillamme kerromme kotia etsivistä koirista ja projekteista aktiivisesti, käythän tutustumassa fb-ryhmäämme täältä!

2/2021

Ajatuksia vapaaehtoistyöstä kodittomien koirien puolesta

Vuosia olemme käyneet Serbiassa auttamassa kodittomia koiria (vuodesta 2008). Vuosia olemme nähneet miten paikalliset kohtelevat koiria ja kuinka koirat kuolevat tarhoilla silmiemme edessä. 

Kunnalliset tarhat on rakennettu ihmisten hylkäämien koirien vastaanottamista varten ja Serbiassa on satojatuhansia kodittomia koiria. Kunhan ne ovat poissa silmistä, poissa mielestä, on yhdentekevää mitä koirille sen jälkeen tapahtuu. Paikalliset voivat adoptoida koiran ilmaiseksi, sekä hyljätä koiran ilmaiseksi mihin huvittaa- kadulle, ojaan kirveellä päähän lyötynä, tukehtuneena muovipussiin, hirtettynä teräsnarulla aidan tolppaan. Ainoa eläinsuojelulaki sanoo ettei tervettä koiraa saa lopettaa. Tätä ei valvo kukaan.

Suomalaisen mielikuvitus ei voi keksiäkään niitä kauheuksia mitä olemme nähneet tarhoilla ja miten koiria serbialaisessa kulttuurissa pahimmillaan pidetään. Kulttuuriero koiran pidon suhteen on niin suuri että serbialaisen ilme ei värähdäkään siinä missä Suomessa puhuttaisiin törkeästä eläinrääkkäyksestä.

Koiria ei lopeteta- olemme nähneet tarhalle tuodun koiran jonka aivot ovat näkyneet pään avomurtumasta ja se on vaan viety makaamaan liikuntakyvyttömänä muiden koirien sekaan ulkotarhan mutaiselle pihalle. Koira kuoli ennenkuin vaatimamme eläinlääkäri ehti paikalle. Olemme lohduttaneet sylissä kivusta itkevää koiraa joka on kuollut siinä ja silloin vuotaen verta jokaisesta ruumiin aukosta parvon takia. Eläinlääkäri ei ehtinyt paikalle. Nälkään kuolevia koiria. Puoliksi syötyjä päivän vanhoja pentuja. Näitä karmeita esimerkkejä on loputtomasti. Me olemme nähneet vain pienen murto-osan siitä mitä tarhojen työntekijät näkevät joka päivä.

Paikalliset eivät halua maksaa tarhoilla eläinlääkäriä, joten eläinlääkäri ei tule "ei-kenenkään-koirien" takia. Tarhoille varatut budjetit katoavat korruptoituneiden paikallispolitikkojen ja -päättäjien taskuihin, joten joskus koirilla ei ole ruokaa kahteen kuukauteen ellei joku ulkomaalainen hyväntekeväisyysyhdistys niitä maksa. Joskus tarhojen työntekijät eivät saa palkkaa kahteen-kolmeen kuukauteen (palkka on n. 150-200euroa /kk) koska tarhalle budjetoitu raha on loppunut kesken vuoden. Kuka hoitaa silloin tarhan koirat?

Eräällä kunnallisella tarhalla jossa olemme käyneet vuosia, tarha joutuu ottamaan vastaan noin 4000 koiraa vuosittain. Tarha on rakennettu 150 koiralle. Paikalliset eivät adoptoi koiria tältä tarhalta sen syrjäisen sijainnin vuoksi joten vain parikymmentä koirista pääsee vuosittain elävänä ulos- ne onnekkaat jotka adoptoituvat Eu:hun. Kaikki muut tarhalle joutuneet koirat taistelevat elintilastaan kuolemaan asti.

Näistä olosuhteista yritämme pelastaa Suomeen niin monta koiraa kuin pienen yhdistyksemme kapasiteetti kestää. Se ei ole montaa koiraa, mutta jokainen niistä koirista ansaitsee sen. Suurinta osaa näistä Suomeen tulevista koirista emme itse valitse, vaan vastaanotamme niitä joita meitä pyydetään ottamaan vastaan. Se ovatko ne pieniä tai suuria, nuoria tai vanhoja, söpöjä tai vaatimattoman ulkonäön omaavia, ei ole olennainen kriteeri.

Monet niistä ovat Serbiassa hengenvaarassa, tai ovat niitä joita Monikan eläinsuojelukeskukseen on pelastunut muilta tarhoilta.

Byrokratiakoneisto koirien Suomeen saamiseksi on raskas, kallis, hidas, ja monimutkainen- koiran valmistelu Serbiasta Suomeen kestää noin 6 kuukautta, ja rajaeläinlääkärintarkastus on niille pakollinen. Aiemmin käyttämämme rahtilennot olivat suhteettoman kalliita ja saimme vihdoinkin vuosien työstämisen jälkeen maantienkuljetukset käyntiin, niin että ajamme itse non-stoppina neljä kertaa vuodessa läpi Euroopan vieden lahjoituksia mennessämme ja koirat matkustavat kanssamme paluumatkalla.

Tällä hetkellä koronan takia emme pääse tarhoille ja koirat ovat matkanneet kaupallisella maantiekuljetuksella Suomeen.

Tärkein työ on se mikä tehdään paikan päällä, Serbiassa. Sterilointi, eläinlääkintä, ruoka, suoja.

Se taas mikä yhdistyksen toiminnassa Suomessa on näkyvin osa on noin 50 koiran adoptoiminen vuosittain. Kaikkea tätä yhdistystyötä teemme vapaaehtoistyönä omien palkkatöidemme ja perhevelvotteiden lisäksi. Teemme sitä koirien takia. Palkinto minkä työstämme saamme on se ilo ja onni kun koira pääsee adoptoitumaan omaan kotiin. Sitähän jokaiselle koiralle toivomme, siksi tätä työtä teemme.

Satoja ja satoja tunteja haastattelemme, neuvomme, käymme kotikäynneillä, pyydämme tietoja jotta jokainen koira saisi sellaisen kodin johon voimme sen turvallisin mielin adoptoida. Pidämme yhteyttä adoptoinnin jälkeen jotta tietäisimme miten perheellä menee koiran kanssa ja onhan koiralla kaikki hyvin?  Tämä työ tehdään koiran turvaksi että se saa onnellisen loppuelämän. Tarkoituksena on löytää koirille loppuelämän koti , emmehän halua että yksikään koira palautuu. Jos koira kuitenkin adoptoijien toimesta palautuu, otamme sen vastuullisesti toimivana yhdistyksenä takaisin.

Toivomme että adoptoinnista kiinnostuneen sana on tosi ja rehellinen siitä mitä hän kertoo perheestään, arjestaan, sitoutumisestaan koiraan, elämästään, koiranpitohistoriastaan, millaisesta koirasta ollaan kiinnostuneita. Haluamme että jokainen näistä koirista saa juuri sille sopivimman kodin, ja jokainen perhe sille sopivimman koiran.

Vaikka koira adoptoituisikin, on koirasta lopullinen vastuu yhdistyksellä koko koiran elämän ajan. Jos adoptoijat vaikka vaan yhtenä päivänä muuttavat mieltään koska ero, muutto, uusi vauva, koirassa on liikaa työtä, se ei käyttäydy halutulla tavalla, ja niin edespäin.

Olemmekin onnekkaita että sadoista Suomeen adoptoituneista koiristamme vain muutama on palautunut takaisin vuosien varrella. Useimmissa näissä tapauksissa kotiuttamisohjeitamme ei ole haluttu kuunnella tai toteuttaa. Jokaisen palautuneen koiran kohdalla se on yhtä turhauttavaa. Työ koiran hyvän loppuelämän varmistamiseksi on tehty turhaan ja olemme lähtöruudussa tai pakkasella.

Kun koira adoptoituu sen huolehtimisesta vastuu on adoptoijalla. Sen kotiuttaminen, suomalaiseksi kotikoiraksi opettaminen ja kouluttaminen, kulut, virkikkeellistäminen, ulkoiluttaminen, laadukas ruoka, eläinlääkärille vieminen. Moni koira ei tiedä miten sen halutaan täällä käyttäytyvän ja sen opettamiseen tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Adoptioperheen ihmisen tarvitsee olla koiralle turvallisin asia maailmassa, vaikkei sillä sellaista ihmistä olisi ikinä aiemmin ollutkaan. Koulutussuosituksemme ovat koiralähtöisiä ja koiraa kunnioittavia. Toimivassa arjessa tärkeää koiran hyvinvoinnille on riittävä liikunta, virkikkeellistäminen, koiran positiivisen käytöksen vahvistaminen ja turvallinen ohjaaja.

Adoptiokulukustannusta pyydetään korvaamaan koiran valmistelu- ja tuontikustannuksia; yhdistys ei myy eläimiä, eikä niillä tehdä voittoa.

Suurimmalle osalle adoptoijistamme nämä asiat ovat onneksi itsestäänselvyys.

Suurin osa koirista jotka nykyään tulevat etsimään adoptiokotia Suomesta, etsivät sitä kotihoidon kautta. Päivittäin kotihoitoperheissä koiria opetetaan, lenkitetään, kotiutetaan, sosialistetaan aivan samoin kun mitä tahansa muuta koiraa, jotta niiden olisi mahdollisimman helppoa muuttaa tulevaisuudessa omaan adoptiokotiinsa.

Kuntoutettavat, laitostuneet koirat voivat olla kotihoidossa kuukausia ennenkuin ne ovat siinä tilassa henkisesti ja fyysisesti että voivat adoptoitua. Tällaiset koirat adoptoidaan vain riittävän kokeneisiin koteihin.

Koiriin tarhoilla sekä kotihoidossa kasvaa jokaiseen henkinen side.

Jotkut koirat löytävät Suomeen tullessa kotinsa päivissä, toisilla on mennyt pisimmillään vuosi. Joka päivä siihen asti on koiran hyvinvointi ja ylläpito kotihoitoperheen vastuulla. Kotihoitokoirat opettavat meille paljon koirista ja se on arvokasta mutta monesti vaativaakin työtä. Aina se on kumminkin yhtä sydäntä lämmittävää kun näemme juuri sen oman kotihoitokoiran jonain kauniina päivänä oman perheensä luona.

Somella ja medialla on merkittävä rooli tiedonvälityksessä ja ne ovat tuoneet myös rescuetoimintaan tärkeää näkyvyyttä viime vuosina. Valitettavasti osa jutuista on kuitenkin mustavalkoisia, polarisoituneita ja jopa osittain virheellisiä. Esimerkiksi vastuullinen yhdistysten rescuetoiminta ja pentutehtailu sekoitetaan edelleen toisiinsa tai yksittäisten ihmisten henkilökohtaiset mielipiteet ja virheelliset argumentit nostetaan jutun keskiöön. Loppujenlopuksi negatiivisilla uutisoinneilla on aina uhrinsa, tässä tapauksessa koirat , joilta apu jää saamatta kielteisten mielikuvien takia.

Näiden asioiden takia toivommekin että jokainen adoptoinnista kiinnostunut miettii tarkasti että on valmis sitoutumaan ja kantamaan vastuun, sekä on rehellinen - haluammehan kaikki näiden koirien parasta.

3

Teksti

Teksti

4

Teksti

Teksti